sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Taiteilija Mauri Kunnaksen unelma toteutui viimein

MTV3:n sivulta:


Suomalaisten rakastama sarjakuvataiteilija on julkaissut vihdoin teoksen, jonka tekemisestä hän on haaveillut jo vuosien ajan.
Satojatuhansia kirjoja kuvittanut ja tehnyt Kunnas on ollut pienestä pitäen intohimoinen Beatles-fani, ja taiteilija tunteekin Beatlesin tarinan ja tuotannon kuin omat taskunsa.

Oman spesifioidun tyylin luonut Kunnas haaveili jo kaksi vuosikymmentä sitten tekevänsä kirjan Beatleseista, mutta unelman toteuttaminen otti oman aikansa. Syksyllä 2012 tilanne on toinen, kun muutaman vuoden ajan työn alla ollut teos on vihdoin nähnyt päivänvalon. Piitles – Tarina erään rockbändin alkutaipaalesta -kirja esiteltiin medialle hulppeissa puitteissa Iso-Britannian suurlähetystössä.

– Mietin, että alan olemaan jo sen verran vanha, että nyt pitää alkaa toimimaan. Tunnen näiden miesten elämäkerran omasta mielestäni hyvin. Ajattelin, että alan nyt kerätä materiaalia ja sitten sitä olikin äkkiä jo useampi kymmenen sivua, Kunnas paljasti.

Mieluisaan työhön tarttuminen toi vannoutuneelle fanille myös uutta tietoa yhtyeestä. Omien idoleiden siirtäminen sarjakuvamuotoon tuotti kuitenkin hankaluuksia ammattilaiselle.
– Totta kai heitä oli vaikeampi piirtää kuten vaikka Rolling Stonesia. Ajattelin aluksi, että Paul McCartney on helpoin piirtää, mutta ei se mennytkään niin. Lennon oli lopulta helppo, mutta Harrison taas vaikea. Ringoa en piirtänyt ollenkaan. Minulla ei ollut kuitenkaan kärsivällisyyttä miettimiseen, ovatko hahmot oikeannäköisiä vai ei, taiteilija tunnusti.

Vuosikymmeniä innokas Beatles-fani ollut Kunnas kertoi koko perheen olleen mukana kirjan teossa. Tämän vahvistavat myös tyttäret Jenna ja Noora, jotka kertovat kasvaneensa yhtyeen hittien tahdissa. Perheen lomamatkatkin suunniteltiin välillä Beatlesin ympärille.

– Suuri elämys oli mennä lomalla tutustumaan John Lennonin ja Paul McCartneyn lapsuudenkoteihin Liverpoolissa, Kunnas sanoo.

< Jiri Nikkinen ja Esa Nieminen

Lämminhenkinen tiedotustilaisuus päättyi lopulta yhteislauluun, kun Jiri Nikkinen ja Esa Nieminen laulattivat yleisöä Beatles-hittien tahtiin. Kunnas on piilottanut myös Nikkisen nimen uusimpaan tuotantoonsa. Kunnakselle luovutettiin tilaisuudessa myös maailmantähdille kitaroita tekevän Kari Niemisen tekemä kitara.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti